Agilitya ja arkivoimaa
Liikku 10 vuotta
Uutiset
Kuntokeskus Liikku täyttää vuonna 2020 kymmenen vuotta. Sen kunniaksi muistamme ja palkitsemme kymmenen jäsentämme. Palkinnot jaetaan matkalla kohti kahden miljoonan treenin tavoitetta, 200 000 treenin välein. Vuoden 200 000. treenaaja ja on Sirpa Oulusta.
Kuka olet?
Olen Sirpa, 55-vuotias liikkulainen Oulusta. Treenaan Limingantullin ja Ruskon Liikuissa 3-4 kertaa viikossa.
Millainen treenitaustasi on?
Liikussa olen treenannut jo useamman vuoden. Limingantullin Liikku oli sopivan lähellä kotiani, kun liityin ja Ruskon Liikku puolestaan on lähellä työpaikkaani. Tutullani oli lisäksi valmentaja Liikussa ja sama valmentaja oli myös itselläni, kun liityin Liikkuun.
Kuntosalin lisäksi harrastan agilitya, joka on myös syy, miksi päädyin Liikkuun ja salitreenin pariin. Viikkooni kuuluu yhdet kahden tunnin treenit Shetlannin lammaskoiran kanssa ja toinen 1,5 tunnin treeni kahden kääpiösnautserin kanssa. Haluan kehittyä agilityssa ja saliharjoittelu tukee harrastustani hyvin. Välillä saliharrastuksesta on saattanut tulla taukoa, mutta pian on alkanut tuntumaan, että pitää taas alkaa käydä.
Miten treenaat Liikussa?
Limingantullin Liikusta tykkään tosi paljon, siellä on paljon tilaa eikä tarvitse jonottaa. Nykyään, kun salille menee, siellä tunnistaa jo tutut naamat. Treenaan yleensä heti aamulla, tai jos olen aamuvuorossa, heti töiden jälkeen. Illat menevät pitkälti koirien treeneissä ja vedän myös muille agility- ja rally-tokotreenejä. Illat ovatkin niin täynnä touhua, että on kiva, kun treenin saa tehtyä ennen iltaa.
Pääasiassa treenaan yksin, mutta joskus myös työkaverini kanssa, jonka olen nyt saanut innostettua ja houkuteltua mukaan salille. Juuri olimmekin yhdessä treenaamassa! Eri treenit ja eri ohjelmat toki tehdään, mutta yhdessä mennään. Itse treenaan ohjelmalla, jota vaihdan säännöllisesti, kun samaa ohjelmaa ei jaksa koko ajan. Etsin aina itselleni sopivan ohjelman, joskus se löytyy netistä ja joskus pyydän sen valmentajalta. Etenkin alkuun, kun vasta aloittelin salilla käymistä, oli valmentajasta apua laitteiden ja liikkeiden oppimisessa. Noin puoli vuotta – vuoden olin valmentajan ohjauksessa ja pääsin hyvin vauhtiin kuntosalilla. Suosikkiliikkeeni on mahallaan tehtävä kulmasoutu ja ylätaljassa tehtävä istumaannousu.
Parasta kuntosaliharjoittelussa?
Parasta kuntosaliharrastuksessa on oma aika. Illat ovat kiireisiä koirien parissa, joten salitreenistä saa lisää virtaa ja iloa arkeen. Treenistä tulee hyvä olo. Kuntosaliharjoittelun vaikutuksen näkee myös töissä, kun pitää nostaa painavia asioita ja huomaa jaksavansa paremmin. Siitä saa sellaista arkivoimaa. Ja jos joskus tuntuu, että en jaksaisi lähteä treenaamaan, muistelen agilitya ja syytä, miksi aloitin kuntosaliharrastuksen. Siitä saa taas lisämotivaatiota treenaamiseen.
Mitä kertoisit kanssatreenaajille?
Lähdet vaan! Älä välitä muista tai katso mitä muut tekevät. Jokainen tekee itselleen, ei muille. Jokainen on ollut joskus ekaa kertaa salilla, eikä kukaan ole seppä syntyessään.