Monipuolisia salitreenejä jo yli 40 vuoden ajan

Liikku 10 vuotta
Treeni
Uutiset
13.11.2020
Jaa

Kuntokeskus Liikku täyttää vuonna 2020 kymmenen vuotta. Sen kunniaksi muistamme ja palkitsemme kymmenen jäsentämme. Palkinnot jaetaan matkalla kohti kahden miljoonan treenin tavoitetta, 200 000 treenin välein. Vuoden 1 200 000. treenaaja on Merja Kemistä.

 

Kuka olet?

Olen Merja, kohta 60 v liikkulainen Kemistä.

Millainen treenitaustasi on?

Olen aina ollut innostunut salitreeneistä, siis oikeasti yli 40 vuotta! Toki väliin on mahtunut muitakin harrastuksia, mutta aina olen palannut salille. Salilla käynti on itselläni muuttunut vuosien varrella tosi vakavasta treenaamisesta hauskaan harrastukseen. Siitä on jäänyt sellainen elämäntapa ja ”mun oma juttu”. Ei mitään muuta niin hyvää lajia olekaan! Se on vähän semmoinen ikuinen innostuksen paikka, siellä keksii aina jotain uutta tekemistä.

Kuinka päädyit treenaamaan juuri Liikkuun?

Olin seurannut muiden Liikkujen toimintaa jo aikaisemmin ja tiesin, että kyllähän Kemin Liikkukin olisi sitten muiden veroinen. Ostin kortin jo ennen avajaisia ja siitä asti olenkin treenannut Liikussa.

Parasta Liikussa on laajat aukioloajat ja treenaamaan pääsee silloin kun haluaa. Onhan Liikussa myös paljon monipuolisia laitteita sekä tilaa tehdä muutakin. Arvostan myös sitä, että hinta on pysynyt samana alusta asti aina tähän päivään. Kaiken kaikkiaan tosi kiva paikka, ei ole tarvinnut miettiä, että vaihtaisi muualle.

Miten treenaat Liikussa?

Olen ehdottomasti aamuihminen, joten viimeistään seitsemältä on päästävä aamutreenille. Treenikertoja kertyy viikossa kahdesta viiteen. Pyrin tekemään lyhyitä treenejä tiheästi, ja itseasiassa treenikassi onkin aina autossa pakattuna.

Pyrin treenaamaan monipuolisesti ja vaihtelevasti käyttämällä esimerkiksi bokseja ja kuminauhoja treenivälineinä. Tällä hetkellä teen paljon kehonpainoharjoittelua sekä treenaan muun muassa käsilläseisontaa. Lisäksi penkkipunnerrus on mulle sellainen liike, jota en lopeta ikinä! Tekemisen salilla ei tarvitse olla puisevaa, vaan tärkeää on tehdä sellaista mistä nauttii.

Parasta kuntosaliharjoittelussa?

Parasta treenaamisessa on saada semmoinen varmuus omasta kehosta. Uskaltaa hyppiä, roikkua ja tehdä kaikenlaista, eikä tarvitse miettiä meneekö jokin paikka rikki. Lisäksi salilla treenaaminen tekee ryhdille tosi hyvää. Haluan ehdottomasti jakaa liikunnan ilosanomaa eteenpäin!

Mitä kertoisit kanssatreenaajille?

En näe mitään syytä sille, miksi joku ei kävisi salilla. Jos joku liike ei sovi sinulle, niin on varmasti kymmenen muuta liikettä, joista valita. Kun sinne salille lähtee ja siellä käy, niin nälkähän vaan kasvaa syödessä. Sali on semmoinen loputon huvipuisto, johon ei vaan kyllästy. Se voittaa mennen tullen minkä tahansa liikunnan!