Virtaa kinttaisiin treenistä: 5 vinkkiä toimivan treenirutiinin rakentamiseen
Maaliskuussa laitamme virtaa kinttaisiin! Energisen blogisarjan ensimmäisessä osassa keskitymme treenin tuomaan virtaan ja jaamme liikkulaisten viisi vinkkiä toimivan treenirutiinin rakentamiseen.
Liikunnalla on suuri merkitys niin kehon kuin mielen vireystilaan. Treeniin kulutettu energia tulee monin kerroin takaisin kohonneena mielialana, jaksavampana kehona ja parempana unena. Jo yksikin treenikerta auttaa jaksamaan, mutta kuten monessa asiassa, myös liikunnassa säännöllisyys ja pitkäjänteisyys palkitsevat. Kuinka sitten rakentaa liikunnasta tapa, joka toistuu päivästä ja vuodesta toiseen?
Liikkulaisten vinkit toimivan treenirutiinin rakentamiseen
1. Kalenteri on kaveri
Treenirutiinin rakentamisessa suunnitelmallisuus on kaiken A ja O. Päätä siis etukäteen, mitkä päivät viikosta ovat treenipäiviäsi ja merkkaa ne kalenteriin. Näin päätös liikkumaan lähtemisestä on jo tehty, ja voit vain noudattaa valmista suunnitelmaa. Treenit on myös helpompi sovittaa muuhun arkeen, kun treenipäivät ovat tiedossa hyvissä ajoin.
"Olen sopinut itseni kanssa neljä treeniä viikkoon ja ne tehdään, vaikka ei aina huvittaisi"
"Sama aika, sama paikka, sama kaveri. Helppoa"
Aina treenipäivät eivät ole kiveen hakattuja. Kun treenaamisesta on tullut tapa, on omaa treeniaikaa myös helppo mukauttaa muihin menoihin sopivaksi.
2. Tavoitteet motivoivat ja kannustavat
Omat tavoitteet ja päämäärät tsemppaavat liikkumaan myös niinä hieman sateisempina ja harmaampinakin päivinä. Olipa tavoitteesi sitten reippaampi askel kevään lenkkipoluilla, virkeämpi olo työpaikan kahvipöydässä tai konkreettinen, lihaskasvuun ja voimaan liittyvä tavoite, löytyy jokaiselle liikkujalle varmasti sopiva tapa treenata. Kun harjoitteluohjelmasi on tavoitteesi mukainen, on liikkumaan mukavaa ja mielekästä lähteä. Ja mikäpä sen palkitsevampaa, kuin huomata haluttuja muutoksia kehossa ja mielessä. "Joka päivä lähempänä tavoitetta", kuten me Liikussa tapaamme sanoa. Tutustu myös Liikun verkkovalmennuksiin ja ota ensimmäinen askel kohti omaa tavoitettasi.
"Otan aina jonkun ohjelman, jota noudatan"
Kukapa sen parempi tsemppari ja motivoija, kuin henkilökohtainen valmentaja. Sijoitus omaan valmentajaan antaa eväät itselle sopivimman treenityylin löytämiseen ja alan ammattilaisen opit tehokkaaseen ja tuloksekkaaseen treeniin, joita voit soveltaa pitkään valmennuksen jälkeenkin. Ammattivalmentaja on myös erinomainen treenikaveri, jonka kanssa treenaaminen on paitsi kehittävää, myös hauskaa. Oman Liikkusi valmentajat löydät täältä.
"Valmentajan kanssa treeneistä ei luista, tuloksia tulee ja homma rokkaa"
"Aina samat päivät ja kellonajat oman valmentajan kanssa"
3. Tee treenaamisesta yhteinen juttu
Yhteistyö on voimaa - myös kuntosalilla. Tee treenaamisesta yhteinen juttu kaverin, perheenjäsenen tai vaikka työkaverin kanssa. Näin sinulla on kaksi mukavaa asiaa, mitä odottaa: hyvä treeni ja kaverin kanssa vietetty aika. Treenitoistojen välissä vaihtuvat niin kuulumiset kuin treenitsempitkin. Kun treenit on yhteisesti sovittu, on niistä luistaminenkin hetkittäisen epäröinnin kohdalla epätodennäköisempää. Jälkeenpäin voitte taas yhdessä iloita, kuinka kiva olikaan käydä yhdessä liikkumassa.
"Sovin treenit aina kaverin kanssa, niin en kehtaa perua niitä."
"Kaveri tsemppaa lähtemään kun itse ei jaksaisi."
4. Helppous kunniaan!
Tee uuden tavan omaksumisesta itsellesi mahdollisimman helppoa. Aivan kuten imuriinkin tarttuu hanakammin silloin, kun tavarat on kerätty pois lattioilta, myös treenikynnystä voi madaltaa raivaamalla mahdolliset esteet etukäteen pois tieltä. Illalla valmiiksi pakattu treenikassi kehottaa tehokkaasti liikkumaan, ja miksipä et lähtisi, kun tavarat ovat jo valmiina.
"Vakkariherätys puhelimeen aamuksi ja kaikki mahdollinen valmiiksi, ettei tekosyitä ilmene"
"Aamutreenejä varten laitan kaikki kamppeet jo edeltävänä iltana valmiiksi. Tulee nopea lähtö!"
Liikkumaan on myös helpompi lähteä, kun treenireissut yhdistää muihin menoihin. Sen sijaan, että lähtisit erikseen kotoa liikkumaan, kokeile ottaa treenikassi matkaan jo aamulla, ja ujuttaa treenihetki työpäivän jatkoksi tai samaan yhteyteen kauppareissun kanssa.
"Menen treenaamaan heti töistä, koska sali on ihan työpaikan vieressä. Ei tekosyitä!"
"Yhdistän treenin työmatkaan! Joko mennessä tai tullessa käyn treenillä."
5. Paras treeni on tehty treeni
Jokainen uusi tapa on hyvä aloittaa pienin askelin. Sinun ei siis tarvitse haukata koko kakkua kerralla, vaan pienikin pala riittää. Sen sijaan, että aloittaisit suoraan viidellä treenikerralla viikossa, lisää liikuntaa arkeesi pienin askelin. Aloita vaikka yhdellä treenikerralla viikossa ja kun homma alkaa rullata, lisää määrää kahteen treeniin viikossa.
Välietapit ja pienet annokset toimivat myös yksittäisessä treenissä. Lyhyt kävelyhetki juoksumatolla voi johtaa pidempäänkin treeniin, mutta se on myös itsessään aivan yhtä hyvä päätös kuin pitkä ja rankka voimaharjoittelu. Pääasia on, että tulet ja teet.
"Pistän ainoaksi tavoitteeksi mennä salille. Kun sitten olen siellä, tulee yleensä jotain tehtyäkin."
"Ajattelen, että käyn vaikka vain juoksumatolla ja lähden. Lopulta tulee aina tehtyä kunnon treeni."
Lainaukset ovat liikkulaisten Instagramissa jakamia vinkkejä toimivaan treenirutiiniin. Seuraa Liikkua Instagramissa ja ole mukana seuraavan blogitekstin kirjoittamisessa.