Hyvin suunniteltu elämäntapamuutos on jo puoliksi tehty!
Yhteistyössä Nelosen Hurja Painonpudotus Suomi
Mitä elämäntapamuutos vaatii? No, totta puhuen paljonkin. Ensimmäisenä rutkasti päättäväisyyttä! Harvemmin elämäntapamuutokseen hypätään mukaan aivan extempore, vaan asia on ollut mielen syövereissä tovin jos toisenkin. Ja se on hyvä se. Eikös sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?
Elämäntapamuutos vaatii paitsi päättäväisyyttä, myös paljon muutakin. Se vaatii aikaa, aikatauluttamista, uusien asioiden opettelua, kompastelua, uudelleen nousemista, tietynlaista itsekkyyttä, apua ja tukea ja hyvän tukiverkoston. Kun nämä eväät ovat muutosmatkalla repussa, pääsee pitkälle!
Jokaisella meillä on omanlainen, vuosien saatossa rakentunut arkemme. Päivät täyttyvät pääsääntöisesti töistä, päiväkodeista, kouluista ja opiskeluista, perheen kanssa vietetystä ajasta, ystävien näkemisestä sekä erilaisista harrastuksista ja ajanvietteistä. Näistä kaikista muodostuu meidän arkemme ja siihen luodut rutiinit. Elämäntapamuutosvaatii usein muutoksia päivä- ja viikkorutiineihin, ja siksi kannattaa ensin huolellisesti miettiä, mihin väliin on realistista tuoda uusia asioita. Esimerkiksi, missä välissä on mahdollista käydä kuntosalilla ja kuinka monta kertaa viikossa. Samalla on tärkeää miettiä myös sitä, mistä vanhoista ajanviettotavoista on valmis karsimaan, sillä arkeen ei voi jatkuvasti vain lisätä uusia elementtejä. Käytettävissäoleva aika ei lisäänny uusien asioiden myötä.
Jos arki-illat kuluvat useimmiten sohvalla maaten, olisiko siitä mahdollista joustaa hieman ja käyttää hetki aikaa ulkoillen, treenaten tai kokkaillen? Ehkäpä!
Liikunnan lisäksi uusien ruokatottumusten opettelu vaatii myös aikaa ja aluksi vaivaa. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että ruokakaupassa saa kulutettua pitkänkin ajan, ihan vain tutkimalla tuoteselosteita ja tutustumalla uusiin, erilaisiin tuotteisiin. Suosittelen tätä kaikille vahvasti, sillä yleensä käymme kaupassa kuin robotit. Kierrämme samat tututu hyllyvälit ja poimimme kärryyn samat tutut tuotteet.
Usein saatetaan ajatella, että terveelliset ruoat ovat tylsiä, kuivia ja mauttomia. Kuvitellaan, että elämäntapamuutoksen myötä joudutaan luopumaan hyvästä ruuasta ja on pakko syödä tiettyjä ruoka-aineita. Näinhän asia ei suinkaan ole. Muutokset ovat todennäköisesti väistämättömiä, mutta kenenkään ei ole pakko syödä parsakaalia ja rahkaa, jos niistä ei pidä. Tärkeintä on ensin löytää itselle mieluiset, fiksut raaka-aineet, jotta muutoksesta saadaan pysyvä, eikä muutaman viikon kokeilu puhtaan tahdonvoiman varassa.
Aivan ensimmäisenä muutoksena suosittelen säännöllisen ruokarytmin opettelua. Kun se sujuu, voit paneutua syvemmin siihen, mitä lautaseltasi tiettyihin kellonaikoihin löytyykään. Jälleen kerran, maltti on valttia! Usein asiat lähtevät korjaantumaan kuin itsestään, kun vain suunta on selvillä ja keinovalikoima fiksusti laadittu.
Kuulen usein toteamuksen, että asiakkaallani ei ole aikaa kokata jokaista ateriaa erikseen. Ei tarvitsekaan olla. Iso ajankäyttöön liittyvä, fiksua ruokailua helpottava seikka on suunnitella viikon ruokailut etukäteen. Tee kerralla isompi annos makaronilaatikkoa, salaattia ja kasvissosekeittoa. Näin töistä tullessasi sinulla on ruoka valmiina ja vältyt suuremmilta houkutuksilta. Tähän liittyen voi olla myös hyvä tyhjentää kaapit vierasvaraherkuista, jos tiedät, että tiukan paikan, eli nälkäkiukun ja väsymyksen tullen, keksipaketti sujahtaa hetkessä sinun ääntäsi kohti ja vieraat saavat tyytyä pelkkään kahviin… Yksinkertainen fakta on, että ne eväät tulevat syödyksi, jotka tuodaan kaupasta kotiin.
Jokaiselle meille löytyy oikea tapa sisällyttää liikkumiset ja kokkailut arkeen. Toiset voivat vaihtaa työmatka-autoilun pyöräilyyn tai kävelyyn, osa pystyy käymään treenaamassa ennen tai jälkeen työpäivän, tai jopa lounasaikaan. Joillekin paras tapa on tehdä lihaskuntotreenit kotona tai ulkona perheen kera.
Vaihtoehtoja löytyy kyllä, ihan jokaiselle, kun huolellisesti miettii asiaa ja aikatauluttaa liikuntahetket viikkoon.
Miten uudet tavat sitten saadaan uusiksi rutiineiksi? Pikkuhiljaa totutellen, hitaasti, mutta sinnikkään varmasti! Itse suosittelen ja käytän seuraavaa; aina sunnuntaisin avaan kalenterin ja merkkaan sinne ihan ensimmäisenä seuraavan viikon velvollisuudet, eli työt, koulut, tapaamiset jne. Näiden jälkeen lisään kalenteriin omat treenit ja myös lepopäivät. Jälleen kerran, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Kun treenit ja lepopäivät on merkattu kalenteriin, tulee ne myös paljon todennäköisemmin tehtyä.
Elämäntapamuutosta aloittaessa en suosittele, että kalenteriin merkataan heti viidet treenit viikkoon tai että ruokavalio muutetaan heti kerralla täysin uudenlaiseksi. Maltti on valttia, lähde pienistä muutoksista liikkeelle ja totuttele ensin niihin. Tapojen vahvistumisen jälkeen voit jälleen lisätä uusia muutoksia. Ajattele niin, että yksikin treeni on sata prosenttia enemmän kuin ennen, varsinkin jos treenaaminen ei ole kuulunut arkeesi aikaisemmin.
Tässä vielä vinkkini tiivistetysti:
1. Mieti, missä välissä ehdit harrastamaan liikuntaa. Mistä luovut ja mitä saat tilalle?
2. Muuta ruokatottumuksia maltilla. Aloita säännöllisyydestä.
3. Merkitse kalenteriin liikkumiset, kokkailut, kauppareissut, lepopäivät yms. Mitä paremmin ne on merkattu, sitä herkemmin ne toteutuvat. (Ei toki tarvitse ihan äärimmäisyyksiin tässä mennä…).
4. Vaihda pullakahvitapaamiset ystävän kanssa kävelylenkkiin tai salitreeniin, herkkuillat perheen kanssa ulkojumppaan.
5. Etene maltilla! Mitä hitaammin, sitä varmemmin! Me ihmiset olemme rutiineiden orjia ja muutokset rutiineissa tuntuvat meistä kaikista haastavilta.
6. Jos tuntuu, että kaikki nämä on jo kokeiltu ja muutoksesta ei tule mitään, palkkaa ammattilainen avuksi. Yhdessä selviätte varmemmin!
Treeni-iloa toivottaen!
Anna
Anna Pyöli on lapsiperhearkea pyörittävä personal trainer, jonka erityisosaamista ovat elämäntapamuutos, painonpudotus ja painonhallinta sekä kehonpainoharjoittelu. Annan valoisa hymy, rautainen ammattitaito sekä kyky kohdata ihmiset aidosti, myötätuntoisesti ja energisoivasti tekevät hänestä upean kollegan ja mahtavan matkakumppanin elämäntapamuutokseen. Anna valmentaa Kaarinassa, Salossa ja Turussa. Anna on mukana valmentajana Nelosen Hurja Painonpudotus Suomi -ohjelmassa jaksossa 5.
Seuraa Annaa Instagramissa: @ptannakatrin
Anna on äityslomalla kevääseen 2022, mutta valmennuspaikkoja voi toki kysellä jo nyt: 041 546 6658 / anna@annakatrin.fi