Parhaat joululahjat 2021
Mitä joululahjaksi äidille, isälle, ystävälle tai sisarukselle? Tuntuuko lahjapaniikki iskevän tänä vuonna etuajassa? Ei huolta! Me Liikussa olemme keränneet sinulle valmiiksi listan joululahjaostoksia varten. Nappaa alta sopivin tai hanki vaikka kaikki! Näillä vinkeillä ei voi mennä pieleen.
1. Yhteistä aikaa ja elämyksiä
Lähde liikkeelle pohtimalla, mistä lahjan saaja pitää. Arvostaisiko hän kiireisen arjen keskelle tarjottua rentouttavaa hierontaa tai kasvohoitoa? Vai onko hän ehkä oman elämänsä kulinaristi ja suosikkiravintolan maistelumenu voisi olla juuri se oikea lahja tänä vuonna? Tee se itse -tekijälle myös erilaiset kurssit, vaikkapa ruoanlaiton tai viininmaistelun parissa, saattavat olla napakymppi valinta. Sitä ylimääräistä adrenaaliini-ryöppyä etsivälle taas karting tai tandem-hyppy laskuvarjolla voivat saada aikaan ilonkiljahduksia. Ruuhkavuosia viettävälle ystävälle hotelliyö valmiilla aamupalalla saattaa olla juuri se mitä ystäväsi tarvitsee. Kun tarve on tunnistettu, on elämyksenkin valinta helpompaa.
2. Lahjakortti Liikkuun: Salitreenit käyntiin!
Treenit alkuun salijäsenyyden ja AlkuLiikku -opastuksen kera? Tai mikseipä samalla laiteta treenit pakettiin koko vuodeksi! Liikun lahjakortilla homma ei voi mennä pieleen. Lahjakortin hankit kätevästi verkkokaupasta ja saat sen näppeihisi saman tien lahjakorttikoodin muodossa. Lahjakortti on voimassa vuoden ostohetkestä ja se käy maksuvälineenä Liikun jäsenyyteen, verkkovalmennuksiin, AlkuLiikku -kuntosaliohjaukseen ja jopa välipala-automaatin ostoksiin. Treenasitte sitten yhdessä lahjan saajan kanssa tai haluat tarjota läheiselle arvokasta omaa aikaa, on tämä ehdoton lahjasuosikkimme.
3. Henkilökohtainen valmennus eli personal training
Kuinka mahtavaa olisikaan antaa lahjaksijotain sellaista, joka olisi suunniteltu juuri lahjan saajaa varten ja joka olisi hänet henkilökohtaisesti huomioivaa? Joku ja jotain, joka keskittyisi juuri häneen ja hänen mahtavuuteensa. Sellaista on oma valmentaja. Valmentaja suunnittelee treenit ja ruokailut aina asiakkaan tavoitteiden, mahdollisuuksien ja elämäntilanteen mukaisesti. Oli kyse sitten stressinhallinnasta, painonpudotuksesta tai vaikkapa selkävaivojen selättämisestä, niin lahjakortti tai valmis sopimus Liikun valmentajan kanssa on huippulahja! Kysy lahjakortteja valmennuksiin suoraan Liikun valmentajalta. Valmentajien yhteystiedot löydät täältä.
4. Pehmeä paketti lämmittää aina: Gymnation
Kovin monet meistä satsaavat lastensa harrastuksiin, välineisiin ja vaatteisiin, mutta itselle saatetaan kelpuuttaa vähän heikompikin treenipaita. Olisiko nyt aika tarjota rakkaan ylle vähän parempaa seppälää? Liikun valmentajienkin suosimat Gymnation treenivaatteet ovat sellaisia. Gymnation on vastuullinen suomalainen vaatebrändi, joka valmistaa treenivaatteita laatu ja mukavuus edellä. Gymnationin mallistosta suosittelemme erityisesti treenihousuja sekä -hupparia, jotka sopivat loistavasti niin treeniin kuin myös sohvalla köllöttelyyn joulun välipäivinä.
5. Lukuisia tarinoita - löhöilyyn ja liikkumiseen: Äänikirjapalvelut
Äänikirja kulkee mukana siellä missä menetkään. Äänikirjat vievät kuulijan mukanaan aina uusiin seikkailuihin ja sujuupas arjen touhut ja treenitkin sulavasti mielenkiintoisen tarinan seurassa. Yksi suurimmista on äänikirjapalvelu Storytel, josta löydät yli 300 000 kirjaa. Jos taas haluat suosia kotimaista, valitse Supla, josta löytyvät niin radiot, äänikirjat kuin podcastitkin. Lahjakortit palveluihin hankit kätevästi palveluiden omista verkkokaupoista.
Hanki lahjakortti (29 - 379 €) Kuntokeskus Liikkuun tästä. Lahjakortin saat oston jälkeen lahjakorttikoodina sähköpostiisi. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä. Liikun valmentajiin voit tutustua täällä.