Valmentajalla valmentaja

Ravitsemus
Treeni
Valmentajat
30.3.2023
Jaa

Valmentajamme Anna päätti palkata itselleen valmentajan ja sekös herätti kiinnostuksemme. Onko valmentajan palkkaama valmentaja yleistä? Millaista oikein on valmentaa, kun asiakkaana on itsekin valmentajan työtä tekevä kollega?  Meneekö tekeminen hifistelyksi vai onko valmentaminen sittenkin ihan samanlaista kuin muulloinkin? Se selviää nyt. 

Moi valmentaja Anna! Miksi halusit palkata itellesi valmentajan?

Olen valmentaja, mutta myös väsynyt kotiäiti ja itseensä tyytymätön nainen. Halusin tavoitteen, jota varten harjoitella! Joku syy, miksi saan itseni sohvalta ylös ja pois kotinurkista. Kollegani Sini houkutteli minut polkujuoksukisaan Karhunkierrokselle ja juoksu tuntui tässä kohtaa sopivan helpolta lajilta. Haaste oli kuitenkin iso, sillä kokemukseni polkujuoksusta oli täysi nolla. Niinpä päätin, että tarvitsen apua juoksuharrastukseen ja Tanja oli ainut oikea vaihtoehto! Tanja on todellinen ammattilainen ja en ole hetkeäkään katunut, sillä olen saanut aivan loistavaa juoksuvalmennusta.

Arvasin myös, että kun normaali arki hoitovapaiden jälkeen koittaa, palaan salitreenin pariin liian kovaa enkä toimi täysin järkevästi. Mietinkin jo syksyllä, että vuoden alusta haluan valmentajan salitreenieni avuksi. Tässä kohtaa kuvaan astui Toni. Pidin siitä, että Toni antaa runsaasti painoarvoa liikkuvuudelle ja treenit ovat hyvin toiminnallista harjoittelua. Nämä molemmat ovat lähellä sydäntäni. Mikä onni, että Toni oli valmis ottamaan minut valmennettavakseen!

Oliko valmennuksessa Anna vai PT-Anna? ️

Olen päässyt hyvin valmentajan roolista treeneissä eroon ja valmennuksessa olen "vain Anna" enkä "valmentaja Anna️". On korostunut, että valmentajan avulla harjoittelu järkevöidään arjen kuormitukseen nähden sopivaksi. Ei liian kovaa, ei liikaa, vaan juuri sopivasti. Myös valmentajan tuki ja kannustus ovat isossa roolissa! Vaikka itse toimin valmentajana, en osaa toimia itseni valmentajana. Siinä on vissi ero. Koen myös, että valmennettavana oleminen on omalla tavallaan jännittävää, kun valmentajana on kollega. Välillä saatan pelätä, että pitäisikö minun osata enemmän, olla parempi ja tietää kaikesta kaikki. Ihan vain koska olen valmentaja.

Kollegoiden hyödyntäminen antaa niin paljon ja kaikkien valmentajien kannattaisi hyödyntää omaa verkostoaan! Jokaisella valmentajalla on oma koulutustausta, omat mielenkiinnon kohteet ja jokaisella on jotain annettavaa. Koen myös, että asiakkaan rooliiin asettuminen myös kehittää minua valmentajana. Voin lämpimästi suositella omaa valmentajaa kaikille valmentajille. Toni ei totisesti pääse minusta eroon senkään jälkeen, kun Karhunkierrokselta on maaliin saavuttu. 

Hei Tanja! Millaista juoksuvalmennusta Annan kanssa teitte?

Minun osuuteni tässä valmennuksesta oli auttaa Anna alkuun juoksuharrastuksessa sekä pääsemään tavoitteeseen juosta ensimmäisessä polkujuoksutapahtumassa Rukalla toukokuun lopulla. Lähdimme liikkeelle perusasioista, kuten juoksutekniikan tsekkauksesta ja peruskestävyyden vahvistamisesta. Vähitellen olemme edenneet kohti erilaisia täsmätreenejä, kuten mäkitreeneihin ja vauhdin hakemiseen. Pitkällä matkalla onkin tärkeintä, että maltti on mukana alkumatkasta, etteivät jalat väsy jo ekan kympin jälkeen. 

Aivan kuten kenen tahansa muunkin valmennettavan kohdallakin, treenisuunnitelmiin on tehty muutoksia ja viilauksia matkan varrella, aina tarpeen niin vaatiessa. On valettu uskoa onnistumiseen huonoina hetkinä ja iloittu juoksupoluilla kevään saapumisesta ja hyvistä sykealueista.

Kun asiakkaana on valmentaja, on hän silti asiakas. Täytyy muistaa, että myös valmentaminen on työtä siinä missä muukin työ, ja yhtä lailla valmentaja tarvitsee tsemppiä ja kannustusta. Aivan kuin kuka tahansa muukin asiakas. Yleinen oletus voi olla, että valmentaja omaa samat  tiedot asiasta kuin asiasta, mutta on hyvä muistaa, että jokaisella valmentajalla on omat vahvuutensa ja erikoisosaamisensa. Kollegaa kannattaa hyödyntää omissa harjoituksissa juurikin näiden vahvuusalueiden ja eri näkökulmien vuoksi! Samalla tulee tehtyä asioita ehkä hieman järjestelmällisemmin ja uudella tavalla, kun joku "vahtii" ja suunnittelee tekemisiä.

Myös itselläni on aikeissa ottaa valmentaja syksyllä. Valmentajan palkkaama valmentaja onkin melko yleistä, mutta siitä ei vaan puhuta niin paljoa. On oleellista ymmärtää, että valmentajan palkkaaminen ei ole koskaan oman osaamisen heikkoutta tai omasta ammattitaidosta pois. Todennäköisesti tällöin myös ehtii paremmin panostamaan omien asiakkaiden palvelemiseen, kun valmentajan omien treenien suunnittelu on jätetty toiselle.

Ja mikä parasta! Valmennuksessa ollessa myös valmentaja oppii uusia tapoja treenata ja saa uutta näkökulmaa. Meillä monella, niin liikkujalla kuin valmentajillakin, on usein hyvin vakiintuneet treenirutiinit eikä pienistä muutoksista ole koskaan haittaa - päinvastoin! Muutokset piristävät ja antavat uutta potkua treeniin ja työhön.

 

Moi Toni! Millaista on valmentaa kollegaa? 

Helposti saatetaan ajatella, että valmentajan ja valmentajan valmennussuhde on korkealentoista hifistelyä. Lopulta valmentajakin on  kuitenkin vain ihminen. Oman arjen, haasteiden ja tavoitteiden kanssa. Näitä asioita on myös usein hankala arvioida ilman ulkopuolisia silmiä.

Valmentajan valmentaminen verrattuna "tavalliseen asiakkaaseen" menee lähelle hyvin kokenutta treenaajaa, jolle on jo ehtinyt muodostua omat näkemykset ja tavat tehdä asioita. Perusliikemallit ovat lähtökohtaisesti hyvin hallussa, joten liikkeelle päästään melko vauhdikkaastikin. Valmentajan rooli onkin näissä tilanteissa usein enemmän rauhoittava ja jarruttava kuin kovempaa puskeva, jotta uutuudenviehätys ei lähde lapasesta ja syöksy ylikuormitukseen. Erityistä poikkeusta tulee muista asiakkaista myös sen verran, että valmentajalla on usein taustalla taito kyseenalaistaa ja vaatia syvempiä perusteluja tekemiselle. Tällä tavalla on mahdollisuus kehittyä myös ammatillisessa mielessä ja päästä samaistumaan omien asiakkaidensa rooliin. 

Kollegan työympäristön ja -arjen tuntee melko hyvin. Annan kanssa olemme melko samanlaisissa elämäntilanteissa; työn, perheen ja kodin yhteensovittamisen vauhdikkaassa vilskeessä. Ymmärrämme siis molemmat millaisista asioista arjen kokonaiskuormitus koostuu. Kun asiakkaana on valmentaja, tulee oivalluksiakin vastavuoroisesti. Valmentajan valmentaminen tuo uutta näkökulmaa omaankin työhön.

Valmentajan palkkaamasta valmentajasta ei tosiaan kovin kovaa ääntä pidetä. Valmentajat kouluttautuvat kuitenkin jatkuvasti toisten kokeneempien valmentajien toimesta, joten sitä kautta suurin osa valmentajista käyttää verkostoaan hyödyksi. Kukaan tällä alalla ei kuitenkaan voi osata jokaista osa-aluetta, joten jokaisen kollegan hyödyntäminen on aina itsensä kehittämistä hyvin monellakin eri tavalla. 

Valmentajan työ ei ole helppoa ja yksin tekemällä näkökenttä helposti kapenee ja oma tekeminen alkaa kangistumaan kaavoihinsa. Jotta jaksaa huolehtia asiakkaistaan, niin täytyy pitää huolta myös itsestään. Valmennuksessa ollessaan, valmentaja saa olla rennosti oma ”vapaa-ajan itsensä” ja heittää hieman aivot narikkaan, kun toinen ammattilainen on suunnitellut hänelle kaiken valmiiksi ja kertoo mitä tehdä. Se auttaa samalla palautumaan psyykkisesti, saavuttamaan henkilökohtaisia tavoitteita sekä samalla inspiroi kehittymään työssään.

Annan terveiset Tonille ja Tanjalle

Tanja ja Toni ovat olleet ja ovat edelleen korvaamaton apu minulle. Ilman heidän apuaan ja tukeaan, en olisi tällä hetkellä henkisesti näin hyvässä balanssissa. Se, että on selvät ohjeet kuinka treenata, helpottaa treenien aloitusta hurjasti. Eikä sovi unohtaa myöskään sitä, että liikunnalla on valtava merkitys myös mielenterveydelle. Kiitos Toni ja Tanja!

Valmennukseen Annalle, Tonille tai Tanjalle? 

Tutustu heihin tarkemmin Liikun sivuilla, heidän omilla verkkosivuilla sekä Instagramissa.

Anna Pyöli: kotisivut, Instagram

Toni Vilander: kotisivut, Instagram

Tanja Heleä: kotisivut, Instagram