Tärkeä oppi elämäntapamuutokseen – opi erottamaan nälkä mieliteosta

ke 19. syyskuuta 2018 19.30.00

Mikäli on vaikea tunnistaa nälkää, voidaan sitä käytännössä harjoitella. Ensimmäinen askel on oppia erottamaan nälkä mieliteosta.

Se voi olla aluksi vaikeaa, mutta muutamien itseltä kysyttyjen kysymysten avulla se kyllä onnistuu. Huomioithan, että nälkään syöminen auttaa ihmistä syömään normaaliin kylläisyyteen saakka, mutta ainoastaan mieliteko saa meidät syömään liikaa.

 

Tunnistatko sanonnan: ”Tekisi mieli ottaa lisää”?

Tässä kyse ei ole enää nälästä, vaan mieliteosta. Ensimmäinen kysymys, jonka voit kysyä itseltäsi mieliteon iskiessä on: ”Milloin olen syönyt?”

Katso kelloa ja muistele, mihin kellonaikaan söit edellisen varsinaisen aterian tai välipalan. Mikäli edellisestä ruokailukerrasta on yli neljä tuntia aikaa, saattaa todella kyseessä olla nälkä, eikä mieliteko. Silloin on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aterioida.

 

Todennäköisesti nälkä saa aikaan myös mielitekojen heräämisen

Pysähdy hetkeksi. Mieti, mitä aiot tehdä seuraavaksi ja arvioi, mitä seurauksia tekemiselläsi on. Päätätkö tarttua suklaapatukkaan hedelmän sijaan?

Satunnaiset hieman huonommat valinnat eivät toki haittaa. Ongelmana on, että näillä pienillä valinnoilla on taipumusta muodostua tavaksi ja sitä kautta rutiiniksi. Tällöin päätöksentekoa ei enää edes tarvita, vaan käsi hamuaa suklaata autopilotti päällä.

Pikaratkaisu siihen, etteivät mieliteot lähtisi viemään sinua kuin pässiä narussa on pysähtyminen. Pysähdy hetkeksi ja harkitse. Tiedosta, että herkkua tekee mieli, mutta tiedosta myös, että se ei ole tähän hetkeen paras ratkaisu.

Aluksi kun harjoittelet nälän kanssa pelaamista, voit luvata itsellesi pienen herkun, mutta syöt sen vasta ”oikean ruuan” päälle. Monesti käykin niin, että kun olet välipalasi syönyt, ei sinun edes enää tee mieli herkkuja.

Elämäntapamuutoksen tekeminen ei välttämättä ole helppoa, mutta minä lupaan sinulle – se on todellakin vaivan arvoista.

 

Toimittanut: Teresa Martikkala

Lähde: Aalto, R. Heinonen, J. Pesola, A. 100 Vinkkiä elämäntapamuutokseen. Fitra Oy.

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: