Usein kysytyt kysymykset

Täältä löydät vastaukset useimpiin kysyttyihin kysymyksiin muun muassa jäsenyyteen, liittymiseen ja maksamiseen liittyen

Mistä haluaisit tietää?

Tulokset:

Salietikettiä ja yhteisiä käytäntöjä noudattamalla treenaaminen on paitsi kaikille sujuvaa, niin myös reilua ja kannustavaa, treenikerta toisensa jälkeen. Huomioi alla olevat seikat aina Liikussa ollessasi.

Liikussa treenaaminen edellyttää aina jäsenyyttä. Käytä jäsenkorttisi portin lukijassa joka kerta, porttia ei saa alittaa. Jäsenkortti on oma aarteesi eikä sitä tule antaa tai lainata toiselle. Kortilla ei saa päästää muita henkilöitä sisään – tätä varten on tutustumisajat ma-ke klo 16-19. Turvallisuussyistä lapsia, joilla ei ole Liikun jäsenyyttä, ei voi tuoda salille mukaan esimerkiksi vanhemman treenien ajaksi.

Huomioi muut kuvatessasi. Treenejäsi kuvatessa huomioi kanssatreenaajat ja vältä heidän joutumistaan linssisi eteen. Muista aina kysyä lupa julkaisuun, jos treenikaveri näkyy kamerassasi.

Pidetään yhdessä huolta miellyttävästä treeniympäristöstä. Laske painot aina rauhassa alas ja palauta ne myös paikoilleen. Vapauta laite muille taukojesi ajaksi ja anna tilaa myös muille treenaajille. Pyyhi hiet laitteesta treenin jälkeen.

Liikussa sanomme ei magnesiumille. Magnesiumin käyttö missään muodossa ei ole sallittu. Se kun tuppaa pölisemään, leviämään ja pinttymään aika tehokkaasti ympäri salin.

Liikkulaisen pukukoodi. Paita, housut ja sukat/kengät kuuluvat jokaisen liikkulaisen treenivarustukseen. Avojaloin ja ilman paitaa treenaaminen ei ole Liikussa sallittua.

Anna kaverille treenirauha. Pidä riittävä etäisyys kanssatreenaajiin ja vältä ylimääräistä melua. Salitreeni on monelle myös rentoutumista ja rauhoittumista.

  • Kuukausijäsenyys (toistaiseksi voimassaoleva) 34,90 € / kk
  • Määräaikainen vuosijäsenyys 12 kk 348 € / vuosi
  • Kaikki Liikut -kuukausijäsenyys 39,90 € /kk
  • Kaikki Liikut -vuosijäsenyys 398 €
  • Kertaluontoinen liittymismaksu (uusi jäsenyys) 29,90 €
  • Uudelleenliittymismaksu (entinen jäsen) 9,90 €
  • Uusi kortti kadonneen tilalle 9,90 €

Liikun jäsenhinnat muuttuivat 1.1.2023. Muutos ei vaikuta nykyisten jäsenten hintoihin, vaan muutos koskee 1.1.2023 jälkeen tehtyjä jäsenyyksiä. Ennen 1.1.2023 liittyneiden jäsenten hinnat säilyvät ennallaan niin pitkään, kuin jäsenyys on yhtäjaksoisesti voimassa.

Liikun yleiset sopimusehdot löydät täältä.

Liikun laitevalikoima vaihtelee hieman keskuksittain. Alla perusvalikoima, joka löytyy lähes jokaisesta Liikusta. Tämän lisäksi keskuksissa voi olla paikkakuntakohtaisia täydennyksiä. Laitteet ovat merkiltään Matrixia, Gym80 ja Precoria. Tangoissa ja levypainoissa käytämme Eleikon välineitä.

Tarkemmin oman Liikkusi laitevalikoimaan voit tutustua ilmaisella testitreenillä ma-ke klo 16-19.

  • Juoksumatto
  • Crosstrainer
  • Kuntopyörä
  • Istumakuntopyörä
  • Soutulaite
  • Hiihtoergo
  • Porraslaite
  • Venyttelylaite
  • Spinning-pyörä
  • Wattbike
  • Vaakapunnerruslaite
  • Vaakasoutulaite
  • Yläviistopunnerruslaite
  • Pystypunnerruslaite
  • Rintaprässi
  • Pec deck / takaolkapäälaite
  • Ristikkäistalja
  • Ylätalja
  • Alatalja
  • Monitoimitalja
  • Neliasemainen talja (2 ylä+ 2 ala)
  • Alasoutulaite
  • Alasvetolaite
  • Kevennetty leuanveto-/dippilaite
  • T-tankosoutulaite
  • Dippi-/jalkojennostoteline
  • Roomalainen penkki
  • Vartalonojennuspenkki
  • Selkälaite, painopakallinen
  • Vatsalaite, painopakallinen
  • Vatsa-/selkälaite, painopakallinen
  • Vartalonkiertolaite
  • Ab coaster-vatsalihaslaite
  • Vatsalaite
  • Glute builder
  • Pakarakone
  • Polvenkoukistuslaite, istuen
  • Polvenkoukistuslaite, maaten
  • Polvenojennuslaite
  • Reiden lähennyslaite
  • Reiden loitonnuslaite
  • Reiden lähennys-/loitonnuslaite
  • Pohjelaite istuen
  • Jalkaprässi
  • Jalkaprässi , vaaka
  • Hack-kyykkylaite
  • Vipuvarsi-hack
  • Kisko-hack
  • Smith-laite
  • Kyykkylaite (kasvot kohti laitetta)
  • Kyykkyteline (power rack)
  • Kyykkyteline
  • Kyykkyräkki (2 suorituspaikkaa)
  • GHD/GHR
  • Penkkipunnerruspenkki
  • Vinopenkkipunnerruspenkki
  • Taittopenkki
  • Suora penkki
  • Scott-penkki
  • Lyhyen selkänojan penkki
  • Sissikyykkyteline
  • Käsipainot 1-40 kg
  • Kahvakuulat 8-28 kg
  • Kiintotangot 10-28 kg
  • Levytangot 20 kg
  • Levytangot 15 kg
  • Kierotanko/mutkatanko
  • Trapbar
  • Safety squat bar
  • Kiertonivel tangolle
  • Steppilauta
  • Plyobox, kolme eri korkeutta
  • Hyppyboksi, puinen
  • Jumppapallo
  • Bosu
  • Voimarulla
  • Vastuskuminauhat
  • Foamroller
  • Hyppynaru
  • TRX
  • Nyrkkeilysäkki (osassa keskuksista)

Tilaa verkkopankistasi uusi e-lasku ja valitse laskuttajaksi Liikku. Laskun tunnisteena toimii asiakastunnuksesi. Asiakastunnuksesi löydät OmaLiikku-palvelusta sekä sähköpostiisi tulleesta vahvistusviestistä. Jos olet jo saanut paperilaskun, niin asiakastunnuksesi löytyy myös laskustasi nimesi yläpuolelta.

E-laskun tilaamisen jälkeen saat laskun kuukausittain verkkopankkiisi hyväksyttäväksi. Halutessasi voit valita automaattisen hyväksynnän, jolloin maksut veloitetaan suoraan tililtäsi eräpäivänä.

Muista tehdä e-laskutussopimus verkkopankissasi heti liittymisen jälkeen, jotta laskutussopimus on voimassa heti seuraavan kuukauden laskusta lähtien. Postitse tuleviin laskuihin lisätään 5 euron laskutuslisä.

Tästä löydät Kuntokeskus Liikun laskutusosoitteet ja -ohjeet.

Otamme vastaan ensisijaisesti verkkolaskuja.

Nopean laskun käsittelyn takaamiseksi lisäättehän laskuille kustannuspaikan (viitteenne -kenttään), sopimusnumeron ja tilaajan nimen.

Tarkistathan, että mahdolliset laskun liitteet esim. kuitit ovat selkeästi luettavissa ja PDF-muotoa, ja matkaavat laskun kanssa, ei erikseen. Jos lasku koskee tiettyä kuntokeskusta, niin voitte tiedustella kustannuspaikan yhteyshenkilöltänne.

Kuntokeskus Liikku Oy
OVT: 003727849899
Operaattori: Pagero
Välittäjän tunnus: 003723609900

Mikäli teillä ei ole olemassa olevaa ratkaisua verkkolaskujen lähettämiseen, voitte myös lähettää laskun Pagero Free Web Portaalin kautta. Palvelu on maksuton Coronaria-konsernin toimittajille.

Voitte rekisteröityä portaalin käyttäjäksi projektikoodilla alla olevan linkin kautta.
https://www.pagero.com/project-pages/cor-group/
Rekisteröidy projektikoodilla: FreePortal_CORGROUP

Verkkolaskuna ja portaalin kautta lähetettynä laskut ovat meidän reskontrassamme jo seuraavana aamuna.

Laskun voi toimittaa myös sähköpostin kautta: 003727849899@xbs-salo.com
Sähköpostiosoite tulee olla to -kentässä (ei CC tai BCC). Lasku ja mahdollinen liite tulee olla samassa PDF-tiedostossa, lasku ensin.

Kuntokeskus Liikku Oy
PL 7198
02066 DOCUSCAN

Huomioittehan että paperilaskut ja sähköpostiin lähetetyt laskut menevät ensin skannauspalveluun ja vasta sieltä tulevat sähköisenä järjestelmäämme, joten lasku viipyy matkalla noin viikon ajan.

Laskutusosoitteisiin voi lähettää vain laskuja, muu posti kuten maksumuistutukset tulee lähettää katuosoitteeseemme:

Kuntokeskus Liikku Oy
Saaristonkatu 22
90100 Oulu

Nopean laskun käsittelyn takaamiseksi lisäättehän laskuille kustannuspaikan (viitteenne -kenttään), sopimusnumeron ja tilaajan nimen. Tarkistathan, että mahdolliset laskun liitteet esim. kuitit ovat selkeästi luettavissa ja PDF-muotoa, ja matkaavat laskun kanssa, ei erikseen.

Yhteistyöterveisin,
Kuntokeskus Liikku Oy, taloushallinto
taloushallinto@coronaria.fi

Liikku on sovelletusti esteetön kuntokeskus. Liikkuun pääsee kulkemaan pyörätuolilla ma-ke klo 16-19 välillä, kun paikalla on keskusvastaava, joka voi auttaa liikuntaesteisen henkilön sisäänpääsyssä ja kulkemisessa. Tällöin myös avustaja voi kulkea liikuntaesteisen mukana ilman erillistä kulkuoikeutta.

Kun henkilökuntaa ei ole läsnä, eli ma-ke klo 16-19 ulkopuolisina aikoina, kulku Liikkuun on kulunvalvonnan vuoksi ainoastaan sakaraportista. Mikäli sakaraportista kulkeminen vaatii avustajan mukanaolon, on huomioitava, että tunnistus- ja turvallisuussyistä myös avustajalla tulee olla oma henkilökohtainen jäsenyys Liikkuun.

Lisäksi on myös mahdollista sopia etukäteen Liikun valmentajan kanssa siitä, että hän avustaa sisäänkäynnissä ja treenissä. Näistä palveluista kukin valmentaja veloittaa oman hinnastonsa mukaisesti.

Voit noutaa uuden jäsenkortin Liikun keskusvastaavalta tutustumisaikana ma-ke klo 16-19. Uudesta kortista veloitamme 9,90 €. Maksu lisätään seuraavan kuukauden laskuusi. Vuosijäsenelle lähetämme erillisen laskun.

Ilmoita kadonneesta kortistasi OmaLiikussa, niin suljemme sen välipalaostojen osalta.

Tarkista, että oven välissä ei ole mitään. Paina ovea kevyesti kiinni samalla, kun lukitset kaapin.

Joskus kortin muistiin on jäänyt vanha kaappi. Tarkista pukuhuoneen seinällä olevasta lukijasta, että korttisi ei ole aktivoitunut vanhaan kaappiin. Jos näin on, avaa tuo vanha kaappi ensin.

Jos yllä olevat keinot eivät toimi, on kortti mahdollisesti resetoitava. Tämä onnistuu tutustumisaikoina ma-ke klo 16-19, jolloin Liikun keskusvastaava on paikalla.

Jäsenkorttisi toimii myös pukukaapin avaimena.

Tarkista, että oven välissä ei ole mitään ja paina ovea kevyesti kiinni. Vie jäsenkortti ovessa olevan reiän päälle tai paina ovessa olevaa painiketta kortilla alas.

Kuulet äänen, ovi on mennyt lukkoon. 

Oven avaaminen toimii samalla tavalla. Paina ovea kevyesti, ja vie korttisi ovessa olevan reiän tai painikkeen päälle. Ovi avautuu.