Loka-marraskuun vaihteessa mieleen alkaa usein hiipiä väsymys ja se on ihan ok. Aina ei tarvitse jaksaa touhuta täysillä. Voit kuitenkin itse huolehtia siitä, että virtaa riittää, mieli pysyy positiivisena ja keho kunnossa pimeydestä huolimatta. Siihen ei tarvita poppakonsteja, vaan lähinnä hyvistä rutiineista kiinnipitämistä. Tässäpä kootusti Timo Haikaraisen hyväksi havaitut vinkit kaamosväsymyksen kukistamiseen. Alkuperäinen, tämän jutun lähteenä toiminut video, löytyy täältä.
Yksi: Oleile ulkona
Ole niin paljon valoisassa kuin mahdollista. Tämä voi olla töiden ja opiskelujen takia hankalaa, mutta hyödynnä parhaan mukaan pienetkin varttitunnin happihyppelyt ulkona valoisan (siis vähemmän pimeän) aikaan. Viikonloppuna tai muina vapaapäivänä voit ottaa varsinaisia valokylpyjä ulkona ja hyödyntää kaiken luonnonvalon, jonka vain onnistut löytämään.
Kaksi: Syö terveellisesti
Väriä lautaselle! Usko pois, vihannekset, hedelmät ja marjat virkistävät jo lautasella ja vielä enemmän vatsassasi. Rakenna kasviksista värien ilotulitus ja nauti niitä joka aterialla. Huolehdi myös proteiinin ja kuitupitoisen hiilihydraatin saannista, jotta makeanhimo pysyy kohtuullisena. Sitten vielä ne rasvat – hyvät voittaa aina pahat pitkällä tähtäimellä, joten öljyt ja pähkinät käyttöön!
Kolme: Mene aikaisin nukkumaan
Pimeä aika lisää unen tarvetta. Juhli väsymystäsi illalla ja suuntaa ajoissa, onnellisena nukkumaan. Nyt ei pidä koittaa sinnitellä unta vastaan, vaan ajoittaa se oikein. Unesta tinkiminen lisää väsymystä ja negatiivisia ajatuksia, joten ole hyvä ja herkuttele pitkillä yöunilla. Se palkitsee aina!
Neljä: Treenaa säännöllisesti
Pidä treenirutiineista kiinni. Säännöllinen liikunta auttaa väsymyksen selättämisessä huomattavasti paremmin kuin santsikuppi kahvia. Hemmottele itseäsi 1-2 aerobisella ja 1-2 lihaskuntotreenillä viikottain ja huomaat, että pian aurinko taas paistaa mielen risukasaan.
Viisi: Käytä kirkasvaloa
Kirkasvalolamppu ei ole huuhaata. Jos sellainen löytyy kotoasi, niin nauti sen valosta vähintään viitenä päivänä viikossa, puoli tuntia kerrallaan mielellään heti aamulla. Lamppua ei ole tarkoitus tuijottaa, mutta oleskele siitä alle puolen metrin päässä vaikka aamupalalla, meikatessa, uutisia lukiessa tai Instagramissa surffatessa. Saat valoannoksella päiväsi mukavasti käyntiin.
Kuusi: Pidä yhteyttä ystäviisi ja pidä mieli positiivisena
Tutkiskele ja pohdiskele millaiset asiat oikeasti tuovat kokonaisvaltaista hyvää oloa. Tee pieniä arvovalintoja ja pidä vaikka aikalisä siinä vaiheessa, kun huomaat että nyt pimeydestä johtuva väsymys alkaa liikaa ohjailla tekemisiäsi. Nuku hyvin, syö hyvin ja liiku hyvin. Kohta on taas kevät ja kesä!